Kauneudella ei ole rajoja: Entwined

26.06.2014

Entwined ei ole pelkästään peli: se on elämys. Runollisella grafiikalla sekä herkällä ääniraidalla varustettu kokemus vie pelaajan keskelle sykähdyttävän kaunista matkaa, jonka haluaa kokea yhä uudelleen ja uudelleen.

Pelin tarina kertoo toisiinsa rakastuneiden sinisen linnun ja oranssin kalan sieluista, jotka joutuvat elämään erillään. Pelaajan tehtävänä on ohjata sieluja läpi erilaisien tunnelien keräten niiden oman värisiä pallukoita. Kun kummankin osapuolen mittarit ovat viimein täynnä, kaksikko yhdistyy uljaaksi lohikäärmeeksi.

Pelaaminen sujuu ohjaimen analogitateilla niin sanottuun twin-stick-tyyliin: ruudun vasemmalla puolella lentelevää kalaa ohjataan vasemmalla tatilla, oikealla puolella olevaa lintua luontevasti oikealla. Molempia sieluja ohjataan osumaan samanvärisiin pallukoihin kunnes ”yhdistysmittari” on viimein täynnä. Pelissä ei voi kuolla, joten epäonnistuneista osumista rangaistaan vain pelattavan tason pidentymisellä. Tasoja – tai lifetimejä, kuten niitä pelissä kutsutaan – on kymmenen kappaletta, joiden jokaisen päätteeksi pääsee nauttimaan hetken ajaksi lohikäärmeen lempeästä lentelystä.

Entwined yhdistelee värikästä visualisointia ja musiikkia kuten yli vuosikymmenen takainen Rez tai muutama vuosi sitten ilmestynyt Child of Eden. Aivan samanlaiseen audiovisuaaliseen rytmikkyyteen ja tykitykseen ei ylletä, mutta pelielämyksessä on silti vastaavanlaista lumoa. Etenkin julkaisun huokea kahdeksan euron hinta tekee tästä jokaisen sentin arvoisen nautinnon. ”Tarinatilan” läpäisee hieman yli tunnissa, jonka jälkeen on tahkottavana vain kolme virhettä anteeksiantava haastetila. Se on omiaan kaveriporukassa pelaaville.

Vaikka Entwined ei ole omaperäisyydeltään täysin ainutlaatuinen, erottuu se tarpeeksi muista tänä vuonna julkaistuista peleistä. Se on kaunis ja lempeä kokemus, joka soveltuu erityisesti räiskintään kyllästyneille pelaajille.

Ikäraja: 3
Saatavilla: PlayStation 4 (tulossa: PlayStation 3, PlayStation Vita)

Tom Kajaslampi