Kultaista polkua etsimässä – Arvostelussa Far Cry 4

12.01.2015

Far Cry -sarja on vuosien varrella reissannut kuumankosteista sademetsistä Afrikan savanneille saakka. Neljännen osan myötä ilmasto muuttuu astetta viileämmäksi, sillä pelaaja lähetetään koluamaan fiktiivisen Kyratin vuoristoisia maisemia.

Alkumetreiltä käy nopeasti ilmi, että neljännen Far Cryn pääpaino ei ole tarinapuolella. Pagan Minin sortovallan alla tuskaileva Kyrat on kaaoksessa. Vaikka Kultaisen polun kapinallisryhmittymä pyrkiikin heittelemään kapuloita psykoottisen miehen rattaisiin, puuttuu ryhmältä selkeä johtohahmo. Räjähdysherkän tilanteen keskelle loikkaa pelaajan ohjastama Ajay Ghale. Päähenkilö ei ole tällä kertaa pelkkä satunnainen turisti, vaan Kultaisen polun entisen johtajan poika.

Pitkähkö juoni tarjoaa matkan varrella muutamia näennäisiä valintoja. Kultaisen polun kampanjatehtävissä voi asettua varsin erilaisia linjauksia kannattavien Amitan tai Sabalin puoleen. Valittu puoli ei ole tästä huolimatta missään vaiheessa kiveen kirjoitettu, sillä takkia voi kääntää vaikkapa jokaisen mission välein. Muutamien tehtävien lisäksi valinnat näkyvät loppupuolen jokseenkin ennalta arvattavassa kliimaksissa.

Tarinan yhteen pääosaan nousee nopeasti Kyratin monipuolinen ja huikean nätti alue, joka tarjoaa oivat puitteet suurelle määrälle oheistoimintaa. Kultaisen polun kinkkiset probleemat jäävät helposti taka-alalle kartan pursuillessa kiipeiltäviä radiomastoja, vallattavia vihollistukikohtia, metsästystehtäviä, kilvanajoa, kirstuja, propagandajulisteita, rukousmyllyjä ja naamioita. Sivutehtävien joukkoon mahtuu varsinaisia helmiä, sillä esimerkiksi Yogin ja Reggien tarjoamat psykedeeliset huumetripit ovat lähestulkoon pelin hulvattominta antia. Lukuisat tehtävätyypit kannustavat pelaajaa tutkimaan Kyratin maisemia korkeimmasta vuorenhuipusta syvimpään luolastoon saakka. Matkaa voi taittaa lukuisin ajoneuvoin maalla, merellä tai ilmassa. Suuria korkeuseroja selättäessä Ajay Ghalen avuksi on annettu tarttumakoukku sekä liitopuku. Monipuolinen miekkonen oppii kokemuspisteiden karttuessa myös ison nipun uusia kykyjä.

Luonto näyttelee suurta osaa Far Cry 4:n tapahtumissa. Seikkaillessa vastaan tulee tiheitä havumetsiä, pieniä metsälampia onkaloineen, näyttäviä vesiputouksia ja hyytävän kylmiä vuoristoja. Ympäristön vapaa tutkiminen ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä ei ole ollut aikoihin yhtä hauskaa. Gyrokopterilla lentäessä puut taittuvat näyttävästi piirtoetäisyyden riittäessä likimain silmänkantamattomiin. Prameat puitteet eivät kyykytä pelimoottoria missään vaiheessa, vaan kaikki rullaa alusta loppuun todella sulavasti. Useita muita loppuvuoden pelejä piinanneet bugit loistavat suurelta osin poissaolollaan. Ulkoasunsa puolesta Far Cry 4 selviää siis kiitettävin arvosanoin.

Suurten kaupunkiympäristöjen loistaessa poissaolollaan Kyratin raivokkaalla villieläinpopulaatiolla on runsaasti tilaa temmeltää. Rauhallisen kasvien keräilyn voi keskeyttää yllättävä käärmeen puraisu tai vaikkapa päättömästi säntäilevä vauhkoontunut jakkihärkälauma. Vuoristossa kiipeillessä pelaaja voi olla hätää kärsimässä yllättävän kotkan hyökkäyksen vuoksi. Jopa raavaimman pelaajan sydänalaa kouraisee, kun suurempaa lompakkoa varten olisi teurastettava neljä sukupuuton partaalla kärvistelevää sarvikuonoa. Neuvokas Ajay Ghale oppii tarinan edetessä valjastamaan villieläinten tuhovoiman. Elefantista muodostuukin nopeasti yksi pelin tehokkaimmista hyökkäysvaunuista ja pillastunut norsu on usein tehokkaampi vaihtoehto tukikohdan valtaamiseen kuin monipuolinen asevalikoima.

Se, missä Far Cry 4 kiistatta loistaa, on tekemisen vapaus. Monipuolisiin tehtäviin voi hyödyntää useita täysin toisistaan poikkeavia ratkaisumalleja. Ajoittain tekee mieli hypätä norsun selkään, houkutella vihollistukikohtaan tiikeri ja rynnistää raketinheittimen kanssa kaiken kaaoksen keskelle. Joskus taas on parempi vaihtoehto liidellä gyrokopterilla läheisen vuoren huipulle ja käyttää vaimennettua tarkkuuskivääriä Pagan Minin kätyreiden karsimiseen. Pelaajalle annetaan täysin vapaat kädet suorittaa monipuolisia tehtäviä haluamallaan tavalla.

Ajan hengen mukaisesti kokonaisuuteen on mahdutettu nippu moninpeliominaisuuksia. Mukana on verkkoräiskintöjen tavanomaisimmat pelimuodot tappomatseineen ja tukikohdan puolustamisineen, mutta hieman harmittavasti nämä jäävät nopeasti kuriositeetin rooliin. Peliseuran haku kestää luokattoman pitkään ja vain pari kuukautta julkaisusta peliseuran löytäminen on kiven alla. Kaverin voi kutsua apuun myös kampanjan puolelle, jolloin isompien tukikohtien valloitus luonnistuu huomattavasti yksinäistä lähestymistapaa helpommin. Vaikka yhteistyöpeli rajoittuukin ainoastaan avoimen maailman sivutehtäviin, nostaa se hyvässä seurassa hauskuuden toiseen potenssiin.

Räiskintäpelinä Far Cry 4 ei keksi pyörää uudelleen, mutta hoitaa omalla sarallaan liki kaiken puhtain paperein. Valttikortiksi kohoaa huikean hieno ja näyttävä pelimaailma, jonka tutkiminen on todella antoisaa. Kyrat tarjoaa mitä mainioimmat puitteet äärimmäisen toimivalle kokonaisuudelle, jonka pariin on nautinto palata kerta toisensa jälkeen aina palkitsevaan loppuun saakka.

Ikäraja: 18
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One (testattu), Windows PC

Jaakko Herranen