42v suomalaisnaisen ajatus ryhtyä prostituoiduksi sai monet muutkin samoihin ajatuksiin

Kuvituskuva, nainen ei liity juttuun.

Sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua prostituutiosta, ja se on jatkunut Feissarimokat-sivustolla.

Someen ajatuksiaan lisännyt 42-vuotias Nina mietti, pitäisikö hänen alkaa tehdä tuloa escort-palveluilla, jos esimerkiksi toimeentulotukea leikataan.

-Osaan käyttäytyä hienoissa ravintoloissa, rapujuhlissa ja muissa rikkaan väen kotkotuksissa elegantisti ja moitteettomasti, hän kirjoittaa ja myöntää tykkäävänsä vaikkapa baletista ja oopperasta. Hän myös kertoo olevansa kaunis ja näyttävänsä jopa 11 vuotta ikäistään nuoremmalta.

-Joku varmasti haluaa elättää mut ja kustantaa teoreettisen fysiikan opintoni, jos suostun menemään myös sänkyyn. Olen vakavissani, hän kertoo.

Ninan purkaus on herättänyt myös muissa samansuuntaisia ajatuksia. Eräs keskusteluun osallistuvista kirjoittaa:

-Itselle herännyt kyllä vastaavia ajatuksia näin opiskelijana. Laskeskelin, että jos kouluun menee keskimäärin 10h päivässä, parhaimmillaan noin 14h, olisi helpompi elättää itsensä panemalla jotakuta/joitakuita maksukykyistä tunti tai pari illassa, kuin menemällä yöksi vaikka siivoamaan. Vai pitäisiköhän myydä käytettyjä alushousuja, että voisi joskus lähteä käymään vanhempien luona ilman, että sitä täytyy suunnitella kuukausi etukäteen?

19-vuotias neitikin innostuu:

-Harkinnut samaa eli huoraamista, itte 19v tyttö. Voisin pyytää jopa enemmän kuin muut. Sitä paitsi tykkään vanhemmista miehistä, miksi en siis yhdistäisi hyötyä ja huvia.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut