Alibi on yrittänyt etsiä vastauksia väkivaltaan. Sastamalassa on 25 000 asukasta. Tänä vuonna tammi-syyskuussa on kirjattu Sastamalaan peräti viisi henkirikosta ja myös viisi henkirikoksen yritystä. Nousua viime vuoden vastaavaan aikaan on 400 prosenttia! Se on pikkukaupungille erittäin paljon.
Alibin haastattelema poliisi ei löydä asialle minkäänlaista järkeen käyvää selitystä.
-Sen voi todeta että on ollut todella työntäyteinen vuosi, ja onhan näihin lukuihin huomiota kiinnitetty, poliisi toteaa Alibissa.
Poliisi huomauttaa, että esimerkiksi kovasti julkisuutta saanut ”mopoautotappo” sattui Nokian rajasta muutaman sadan metrin päässä. Se jäi kuitenkin Sastamalan rajojen sisään.
Siitä poliisissa ollaan onnellisia, ettei Sastamalassa ole jäänyt ”pimeäksi” eli selvittämättömäksi henkirikoksia yli 20 vuoteen.