Älypuhelinten käyttäjillä outoa vaivaa – lääkärin neuvo!

25.10.2016

Comon toimittaja havahtui viikko, pari sitten outoon vaivaan. Vasenta peukaloa särki ja se oli arka. Mitään kamalaa onnettomuutta ei ollut tapahtunut, joten syy oli hivenen mysteeri.

Kun lääkärille oli sovittu aika erään toisen asian yhteydessä, tuli sitten tutulle entisaikojen opiskelukaverille valitettua myös peukaloa.

Valaistumisen hetki oli hirmuinen. Tietenkin! Miten minä en ollut tätä heti tajunnut.

-Kyllä se tuo peukalokipu johtuu siitä, että selaat sillä älypuhelintasi. Peukalo joutuu nykyihmisellä kovalle koetukselle, ei sellainen liike ole normaali, eikä ainakaan siinä mittakaavassa mitä nykyihminen sitä tekee vierittäessään näyttöä, tuttu lääkäri totesi.

Googlettaminen kertoi, että kosketusnäytön alituinen hiplaaminen on viime vuosina aiheuttanut ihmisillä nivelrasitusta, jollaista ei oppikirjoista löydy. Rasitus tuntuu särkynä tyvinivelessä.

Tulehduskipuvoiteista voi olla akuutissa vaiheessa apua, mutta lähtökohtaisesti pitää paikkojen antaa rauhoittua.

-Selaa toisella peukalolla tai etusormilla, kuului lääkärin vihje. Kaikista parasta olisi kun ihminen osaisi ennaltaehkäistä homman. Nimittäin jos kerran päästää pahasti kipeytymään, uusiutumisen vaara on aina ilmeinen. Keho muistaa, lääkäri totesi.

Jos menee oikein pahaksi, etkä tahdo muistaa asiaa, niin tässä luolamiesvinkki:

Sido vessapaperista ja teipistä tuppo sormeesi. Etpä selaa enää!

Lisää luettavaa