Anna Puu naukkaili giniä ja suri muusikkojensa tulonmenetyksiä

Korona vei.

13.03.2020

Anna Puu joutui peruuttamaan – tai oikeammin siirtämään – näillä näppäimillä alkavaksi määrätyn kiertueensa.

Nyt hän on haikeana nappaillut giniä. Somepäivityksensä mukaan.

-Jos kerran ginillä on aikoinaan yritetty pitää malariaa loitolla, niin toimiikohan se myös koronaan…? hän kysyy yrittäen pitää huumoria yllä.

-Kiertueen oli määrä alkaa tänään, mutta toisin kävi. Kaikilla keikkailevilla kollegoilla, muusikoilla, ääni- ja valoteknikoilla, tapahtumajärjestäjillä ja vaikka kellä hävisi kaikki kalenterimerkinnät (ja tulot) ainakin kesään asti.

-On pakollinen pysähtymisen hetki. Luonto muistuttaa meitä siitä kuinka haavoittuvaisia ja pieniä me ollaan. Yhtä pieniä kuin nämä karpalot tässä lasissa, jotka kohta syön, Anna kertoo.

 

Lisää luettavaa