Annan ilmoitus sinkkuryhmässä sai miehet haukkomaan henkeään

Suoraa puhetta Suomesta.

Julkaistu:

Tarina on tosi, ja siksi se tekeekin siitä kirjoittamisen arvoisen.

Erikoisuuttaan se kuratoitui myös netin hassumaisuuksia kuratoivalle Feissarimokat-sivustolle.

Tapahtumien päänäyttämönä oli Facebook ja siellä oleva Yksinäiset sinkut -ryhmä.

Ryhmässä on monenlaisia ilmoituksia, kuten olletinkin arvata saattaa. Annan pistämän ilmoituksen kaltaisia ei kuitenkaan kovin usein näe, ja siksi se saavuttikin melkoisen suosion. Siitä tykättiin – lähtökohtaisesti myös nauruemojein – sadoittain.

Mitäs 29-vuotias Anna sitten kirjoitti?

Hän kertoi olevansa ”pippeliä vajaa” eli sitä itseänsä vailla.

Tunteet kuulemma voisi heittää roskiin, nyt pelattaisiin pelkällä seksillä.

Jotta paletti olisi vielä herkullisempi, Anna päätti ilmoituksensa sanoihin:

-Nypyttelemisiin!

Kyllä sitä on huutonaurut saanut vähemmästäkin.

Annan ilmoitus ryhmästä alla: