Missikisoista ja tv:stä tutun Anni Uusivirran kerrottiin tammikuussa odottavan ensimmäistä lastaan.
Lentoemäntänäkin työskennellyt Uusivirta meni vuonna 2024 naimisiin brasilialaissyntyisen Leandro Fidelesin kanssa. Pari oli ehtinyt seurustelemaan sitä ennen jo kahdeksan vuoden ajan.
Lue myös: IS: Takavuosien suomalaismissi odottaa vauvaa – synnyttää ulkomailla
Nyt liitto on täydentynyt pojalla eli Anni on synnyttänyt. Se selviää Leandron tekemästä julkaisusta. Siinä nähdään juuri synnyttänyt Anni, poikavauva sekä Leandro itse suutelemassa vaimoaan poskelle.
Anni ehti täyttämään juuri ennen poikansa syntymää 40 vuotta. Hän vietti syntymäpäiväänsä 14. toukokuuta.
Kuva Annin raskausmahasta löytyy täältä ja alta. Kuva perheestä vauvan syntymän jälkeen löytyy täältä ja alempaa.