Anssi Kelan keikkamokasta syntyi upea ystävyys toiseen staraan

16.12.2014

Anssi Kela on jatkanut keikkamuistelojensa sarjaa sosiaalisessa mediassa. Nyt oli vuorossa 12 vuotta sitten heitetty keikka Ilmajoella.

-Saavuimme keikkapaikalle. Samaan aikaan pääoven eteen peruutettiin myös Neljän Ruusun keikkabussia. Ihmettelimme, mitä he siellä tekivät. He ihmettelivät, mitä me siellä teimme, Anssi alustaa.

Lopulta selvisi, että mokasta kantoi vastuun järjestäjä, joka oli vahingossa buukannut pari bändiä samalle illalle.

Järkevät ihmiset löysivät sovun: kumpikin bändi esiintyi. Anssi jopa vieraili lavalla ruusujen Hunningolla-kappaleen aikana.

Moka sai aikaan ystävyyden, joka jatkuu edelleen.

Ilkka Alanko kuuluu Kelan mukaan niihin harvoihin kollegoihin, joita hän tapailee muutoinkin kuin työasioissa.

 

Lisää luettavaa