Big Brotherista julkisuuteen noussut Anu Puumalainen kertoo tehneensä tärkeän päätöksen. Hän kertoo siitä someseuraajilleen, vaikka moni haluaisi pitää tällaisen päätöksen salassa. Mutta sen paljastamisesta voi olla jopa apua, jotta sen toteuttamisesta ei tule lipsumaan. Hän haluaa kertoa, ettei tehnyt tätä päätöstä kevyesti.
Lue myös: Anu Puumalainen suurennutti rintojaan – esittelee erikoista sairaalatyyliään
– Olen lopettanut alkoholin käytön – toistaiseksi, ehkä kokonaan. En siksi, että se olisi aina ollut ongelma, vaan siksi, että haluan tarkastella suhdettani siihen rehellisesti, paljastaa Anu.
Anun mukaan ei ole helppoa viettää muiden ihmisten kanssa iltaa ilman, että joisi alkoholia. Hän on kokenut, että kieltäytyminen esimerkiksi viinilasillisesta voi pahoittaa muiden mielen.
– Alkoholi on ollut läsnä elämässäni tavalla, jota en enää halua sivuuttaa. Nyt haluan puhua siitä avoimesti ilman häpeää, ilman salailua.
Anu on yrittänyt samaa jo aiemminkin, mutta se ei ole onnistunut.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Anulla on paljon harrastuksia
Nyt kun Anu ei käytä aikaansa alkoholin juomiseen, on hänellä enemmän aikaa harrastuksiinsa. Niitä tuntuu olevan hänellä paljon. Hän julkaisee esimerkiksi usein kuvia kuntosalilta.
Yksi Anun sometilin näkyvin harrastus on taekwondo. Hän on kertonut someseuraajilleen osallistuvansa lajiin liittyvään kisaan.
– Täältä tullaan Murskauksen EM-kilpailut! kertoo Anu tulevasta kisasta.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.