Archie Cruzilta ylläri-ilmo: Hakee kumppania!

Nyt paukkuu.

Julkaistu:

Archie Cruz on taitava kitaristi-laulaja, joka on tullut tunnetuksi Santa Cruz -yhtyeestään, mutta joka on sen kuoppaamisen jälkeen esiintynyt soolona ja tehnyt duokeikkaa.

Mies on myös perustanut kitaransoittoakatemian, jossa hän vihkii kaikkia halukkaita kuusikielisen naisen sydämen saloihin.

Nyt Arttu on julkaissut kumppaninhakuilmoituksen.

Ei, mistään Tinder-hausta ei ole kyse, vaan siitä, että Arttu hakee power trio -tyyliseen pumppuun rumpalia.

-Vanhan liiton raskasta rockia orgaanisella otteella. Tehdään rennosti, mutta määrätietoisesti. Pääasia on nauttia musasta ja sen soittamisesta ja tekemisestä, hän ilmoittelee.

Artun mukaan jokainen orkesterin jäsen pääsee myös halutessaan osallistumaan sävellys- ja sovitustyöhön.

Kunnianhimo on kova, joten mitään asiaa ei ole, ellei sitoutuminen ole varmaa. Harjoituksia on jopa kolmesti viikkoon, ja treenikämpän vuokraankin pitää osallistua.

Arttu on tehnyt suomalaista musiikkia, joten onko hän vaihtamassa sitä taas toiseen genreen. Veikataan ettei välttämättä. Monipuolisuus on tämän miehen valtti. Ja eihän sitä tiedä jos vaikka uusi Santa Cruz on syntymässä – silloin soitellaan ison lahden takaista ovikelloa.

Lue myös: Archie Cruz paljasti lapsensa kummin: Muusikkojulkkis!

Lue myös: Archie Cruz päästeli öky-Mersullaan – tämä näky saa silmät aukeamaan!

Artun ilmoitus: