Asiakas ällistyi satakuntalaisessa ruokakaupassa: ”Lihapullawokkia koiranruoasta?”

Satakuntalaisen pienmarketin pakastehyllyllä koettiin eilen epäuskoisia mietteitä. Wok-vihanneksia ostamaan mennyt hämmentyi löytäessään vihanneksensa koiranruokaosastolta.

-Olin tekemässä paellaa ja ostamassa wok-vihanneksia. Sitten silmiini osui pussien vieressä todella herkullisen näköisiä ja isoja lihapullia pakasteena. Kun tarkemmin katsastin, niin huomasin, että perhana, nämähän ovat koirille. Tekstissä vielä luki että sopii hyvin kuivamuonan kanssa, asiakas kertoo Comolle.

Tarkempi tutkailu osoitti, että pakastekaapissa oli myös muita koirille tarkoitettuja ruokatuotteita, kuten jauhelihaa ja koiranmakkaraa. Sulassa sovussa niiden kanssa oli ihmisille ruoaksi tarkoitettuja vihanneksia ja esimerkiksi kokonaisia broilereita.

-Olisi se ollut hauskaa, jos olisin muitta mutkitta ostanut nuo wokkien vieressä olleet lihapullat kotiin ja alkanut tehdä niistä herkullista lihapullawokkia, asiakas nauraa.

Aiheet: