Bändisuosikki säikkyi: ”Pelkäsin lapseni kuolevan käsiin”

10.03.2015

Blue-yhtyeen laulaja Antony Costan ja hänen kihlattunsa Rosanna Jasminin tunnelmallinen perhereissu päättyi viime viikolla kauhunhetkiin. Pariskunta oli maistelemassa hääkakkuja yhdessä tyttövauvansa Savannahin kanssa.

Yhtäkkiä lapsen pää notkahti taaksepäin ja hänen silmänsä alkoivat muljahdella. Pian vauva alkoi kouristella. Lisäksi hänen huulensa sinersivät.

Kauhistunut äiti huusi hysteerisenä apuna, eikä Costakaan osannut tehdä muuta kuin pyytää jotakuta soittamaan ambulanssin. Lääkärin saavuttua sairauskohtauksen syyksi selvisi hujauksessa noussut korkea kuume, jonka puolestaan oli aiheuttanut virustartunta.

Costa kuvailee Daily Mirror –lehdelle tilanteen olleen aivan järkyttävä. Laulaja oli pelännyt vauvan kuolevan heidän käsiinsä. Nyt mies onkin päättänyt mennä ensiapukurssille, jotta hän ei enää hätääntyisi vastaavassa tilanteessa, vaan pystyisi auttamaan lastaan.

Lisää luettavaa