Hailuodon tunnetuin kesätapahtuma Bättre Folk -festivaali järjestetään jälleen kerran Marjaniemessä 10.–11.7.2026 välisenä aikana.
Festivaalille on saavuttu tähän mennessä Oulunsalosta lauttayhteyden kautta. Nyt on tullut yllättävä tieto, kuinka saarelle rakenteilla oleva silta saadaan valmiiksi etuajassa.
Lauttayhteys saareen loppuu heti kiinteän yhteyden auetessa. Näin tulee käymään jo kesäkuun loppuun mennessä eli ennen festivaaleja. Vielä toukokuussa arvioitiin, että yhteys avataan heinä-elokuussa.
– Voitteko uskoa, Bättre Folkiin pääsee nyt, tai ihan kohta siltaa, tai oikeastaan pengertietä pitkin. Kyllä, joku sai idean rakentaa meren päälle melkein kymmenen kilometriä tietä. Siis ihan perinteistä maantietä, jota voi ajaa autolla tai vaikka polkupyörällä (vaikka pyörätien ilmeisesti unohtivatkin rakentaa). Joka tapauksessa, nyt se on valmis ja aukeaa etuajassa hyvissä ajoin ennen Bättre Folkia, lukee Bättre Folkin julkaisussa.
Paikalle ei kannata saapua edelleenkään autolla
Lauttayhteyden vaihtuminen kiinteään yhteyteen ei vaikuta festivaaliin sinällään juuri mitenkään.
– Meihin tämä ei tietenkään vaikuta millään tavalla, paitsi että logistiikkaan vähän kuitenkin. Hyvä uutinen on, että festaribussit ovat Hailuodossa alta aikayksikön eivätkä esimerkiksi yöbussit enää joudu odottamaan lauttaa, vaan huristavat meren päällä tuosta noin vaan, kerrotaan julkaisussa.
Bättre Folkiin ei kannata saapua autolla, kuten ei aiempinakaan vuosina.
– Huonompi uutinen on, että Marjaniemessä ei edelleenkään ole yhtään enempää parkkitilaa eikä sinne kannata saapua omalla autolla, tai ollaan kaikki kusessa. Sitä paitsi on huomattavasti mukavampaa matkustaa seitinohuessa humalassa ja hyvässä seurassa bussilla suoraan festivaalialueelle kuin etsiä paikkaa autolle jostain metsästä kilometrin päässä festivaalialueesta, todetaan julkaisussa.
Julkaisu löytyy alta ja täältä.