Oskari Sipolan ohjaaman ja käsikirjoittaman Anna minun rakastaa enemmän -elokuvan tiiseritraileri on julkaistu.
Lue myös: Rita Behm teki tärkeän päätöksen – ”päätin pitkän harkinnan jälkeen luopua”
Elokuva perustuu Juha Itkosen samannimiseen menestysromaaniin. Tiiseri tarjoaa ensikurkistuksen odotetun elokuvan maailmaan ja samalla kuullaan maistiainen elokuvan uudesta alkuperäiskappaleesta Brooklyn Bridge, jonka Rita Behm esittää. Odotettu elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2025. Katso uunituore tiiseri alta.
Anna minun rakastaa enemmän –elokuvan pääosissa nähdään Pyry Kähkönen (Ohjus, Vikings: Valhalla, Kosto) sekä ensimmäisen elokuvaroolinsa näyttelevä Rita Behm. Rooleissa nähdään myös kaksinkertainen Jussi-voittaja Mimosa Willamo. Kyseessä on ensimmäinen filmatisointi merkittävimpiin nykykirjailijoihimme lukeutuvan Juha Itkosen tuotannosta.
Elokuvan esittelyteksti kertoo siitä seuraavaa:
”Anna minun rakastaa enemmän on voimakas tarina musiikista ja rakkaudesta sekä itsensä löytämisen monimutkaisista poluista. Elokuvan keskiössä ovat pikkukaupungin kasvatit Antti ja Suvi, jotka tapaavat kotibileissä ja rakastuvat, perustavat bändin ja muuttavat Helsinkiin. Mitä paremmin yhtye menestyy, sitä huonommin Antilla ja Suvilla menee. Parisuhde kariutuu, ja bändi hajoaa. Suvista tulee kansainvälisesti menestynyt sooloartisti Summer Maple. Kun Antti tapaa määrätietoisen, juristiksi tähtäävän Elisan, ilmassa on lupaus uudesta suunnasta elämälle. Suvi ja musiikki eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Eräänä yönä Antin ovikello soi: Suvi on tullut pyytämään häntä mukaansa New Yorkiin, tekemään uutta levyä.”
Katso leffan tiiseri alta!