Bill Cosbylle suru-uutinen tyttärestään

Koomikko Bill Cosbyn 44-vuotias Ensa-tytär on menehtynyt.

26.02.2018

Ensa kuoli perheen omistamalla tilalla Massachusettsissa.

Hän oli kärsinyt jonkinasteisista terveysongelmista. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Ensa on tukenut isäänsä tähän kohdistuneissa seksuaalisissa ahdisteluväitteissä. Hän on kertonut ettei niissä ole perää. Hän on ollut varma siitä, että syytöksissä rasismilla on suuri vaikutuksensa. Hän on myös syyttänyt mediaa lynkkausmielialan luomisesta.

Lisää luettavaa