Pääsiäisen aikaan Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa on jälleen nähty tuttuja. Ahkerasti Manner-Espanjassa ja Kanarialla keikkailevat Danny ja Helmi Loukasmäki ovat taas olleet paikalla, uutisoi tanssiviihteen erikoissivusto Tanssiin.fi.
Kaksikko on yleensä keikkaillut kahdestaan, mutta hommaan on tulossa nyt muutos. Helmi kertoo, että hänelle on sovittu esiintymisiä ihan ilman Dannyakin.
-Kun on kuitenkin pari kolme vuotta kiertänyt Dannyn kanssa, niin on kivaa, että saa vähän enemmän vastuuta, Helmi iloitsee sivustolla.
Aiemmin Helmi on esittänyt cover-tuotantoa, mutta nyt hänelle on tehty myös oma biisi.
Lue myös: ”Dannyn” Helmi heitti eka keikkansa – tämä asu ei jättänyt mieskatsojia kylmäksi!
-Teksti on erittäin hyvä ja tytön tulkinta on tämän päivän tasoa, musiikkineuvos Danny ylistää.
Duettojakin voi olla tulossa.
Lue myös: Armi Aavikon kuolemasta tänään 20 vuotta – näitä 5 asiaa et Armista tiennyt!
-Nyt meidän tavoite on se, että Helmi etenkin saa siivet pitkälle lennolleen ja minä sitten pääsen ehkä mukaan tarvittaessa.
-Jos Helmi ottaa minut, Danny toteaa.