Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Ella Kanninen riemuitsee somepäivityksessään. Hän on piipahtanut juhlimaan pizzalle päivän iloista tapahtumaa.
-Fatto! Tehty! Ella hihkuu somessaan.
Hän kertoo kierrelleensä viime kesänä Toscanassa katselemassa rempattavia asuntoja. Ideana oli, että löytyisi joku mukava, johon hän ja hänen ystävänsä voisivat yhdessä iskeä poransa ja sutinsa.
Löytyihän se sopiva viimein.
-…kauniista pikkukylästä, puolen tunnin päästä omasta kodistamme. Taikauskoisena en ole uskaltanut hiiskua uudesta projektista yhtään mitään ennen kuin nimet saatiin paperiin, Ella selvittää.
Nyt ne sitten ovat paperissa.
Lue myös: Ella Kanninen julkaisi nuoruuskuvia – Tunnistaisitko?
-Tämä ei vielä ole unelmieni B&B, mutta pieni askel sitä kohti. Ajatuksena on, että asunnosta olisi iloa tulevaisuudessa myös muillekin kuin meille! Ella toteaa.
Kyseisen asunnon remppaa voi seurata tulevaisuudessa @toscanantaivaanalla sivujen kautta.
– Pizzalla on aina hyvä juhlistaa uutta seikkailua! Ella kertoo.
Ellan rakkaus Italiaan syttyi jo nuorena
Ella Kannisen suhde Italiaan syttyi jo nuorena, kun hän muutti kieliopintojen vuoksi Bolognaan. Sittemmin Italia on pysynyt mukana hänen elämässään eri vaiheissa, eikä kyse ole ollut vain työmatkoista tai satunnaisesta oleskelusta.
Lue myös: Ella Kanninen ihmetteli minne Mikko Kekäläinen katosi – nyt asia selvisi
Kannisen puoliso on italialainen, ja perheellä on ollut koti Italiassa, erityisesti Toscanassa. Arki on vuosien ajan jakautunut Suomen ja Italian välille. Vuonna 2019 Kanninen muutti lastensa kanssa Suomeen, mutta yhteys Italiaan ei ole katkennut, vaan elämä ja perhe-elämä ovat jatkuneet kahden maan välillä.
Italia on ollut keskeinen osa myös Kannisen uraa. Hän on juontanut Ylellä useita Italiaan sijoittuvia ohjelmia, kuten Talo Italiassa ja Tie Roomaan. Lisäksi Italia on ollut toistuvasti esillä Ellan matkassa -sarjoissa. Ohjelmissa Italiaa on käsitelty arkisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta, ei matkailumainoksena.