Erikoisjoukkojen viides tuotantokausi käynnistyy vauhdikkaasti kuten aina ennenkin Ruudussa ja Nelosella tiistaina 24.2.
Huomenna viisitoista kokelasta astuu vapaaehtoisesti leirille, joka vie heidät syvälle psyykkisen ja fyysisen kestävyyden ytimeen.
Leiri alkaa kirjaimellisesti hypyllä syvään päätyyn, kun kokelaat viedään huputettuina keskelle merta, jossa heidän tehtävänään on hypätä aluksesta veteen ja uida noin kahden kilometrin matka aallokkoisessa avovedessä.
Erityisesti somevaikuttaja Joona Puhakka vetristää kouluttajien kielenkannat. Hän joutuu heti kouluttajien silmätikuksi, joten hyvää ei ole luvassa, ja kaunista.
– Mä en oikein saanut motivaatiosta kiinni, että minkä takia mies on täällä, valmentaja Vilho Ahola päräyttää.
– No ruumiinrakenteeltaan toi näyttää ihan topsipuikolta, niin eiks se oo läpihuutojuttu, että lähtee tänään? Jan Knutti laukoo.
Nipistää Joonaa poskesta ja käskee lopettamaan virnuilun
Hyppyä odottaessaan kokelaat odottavat polvillaan aluksen kannella.
– Pyyhi toi vi-un virne sun naamalta, pääkouluttaja Janne Lehtonen ärähtää Joonalle, kun huppu otetaan pois päästä.
Myöhemmin tuvassa Joona pui tilannetta muiden kokelaiden kanssa, ja toteaa polvillaan olon kannella olleen vaikeaa.
– Se sanoi sulle, että lopeta se ittes hierominen, Pinja Sanaksenaho muistaa.
– Sit se otti mua poskesta kiinni, et täällä ei olla tekemässä mitään vi-un realitya, Joona havainnollistaa tilannetta nipistämällä itseään poskesta.
Lue myös: Hurja uusi suomalaisreality tulossa telkkariin: Vahvin sotilas!
Hän hämmästelee menoa.
– Auktoriteetit ei ärsytä mua, jos niitä käytetään oikein. Tykkään tosi paljon ajatuksesta, että ei tartte itte miettiä mitään, vaan seuraat ja teet vaan mitä käsketään, Joona sanoo lopuksi.
Arvostelua julkkisten tunnettuudesta
Erikoisjoukkojen viidennellä kaudella mukana olevat kokelaat numerojärjestyksessä ovat: näyttelijä Samuli Jaskio, somepersoona Pinja ”Pinkku Pinsku” Sanaksenaho, mediapersoona Joona Puhakka, sisällöntuottaja Tuomo ”Veli Koo” Kasanen, mäkihyppääjä Julia Kykkänen, puhuja Tomi Långstedt, artisti Osmo Ikonen, sisällöntuottaja Janne Nevalainen, hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti, kansanedustaja Pinja Perholehto, sisällöntuottaja Tero ”Siniverkkarimies” Heikkilä, painonnostaja Terhi Lumme, radio- ja podcast-juontaja Joonas Vuorela, ex-nyrkkeilijä Mira Potkonen ja radiojuontaja Melina Mäkelä.
Lue myös: Nelosen Erikoisjoukkojen ystäville tuli mielenkiintoinen tieto
Kauden kouluttajina jatkavat tuttuun tapaan pääkouluttaja Janne Lehtonen sekä kouluttajat Jan Knutti, Robin Hendry ja Matias Petäistö. Leirin lääkärinä jatkaa kokelaiden fyysistä jaksamista valvova Antti Oksanen.
Viidennelle kaudelle kouluttajat ovat pyytäneet avukseen myös psyykkisen asiantuntijan, jonka tehtävä on auttaa kokelaita nostamaan riman entistäkin korkeammalle. Psyykkisenä valmentajana aloittaa Vilho Ahola. Ahola on koulutukseltaan muun muassa lääketieteen lisensiaatti ja tohtoriopiskelija sekä kognitiivinen lyhytterapeutti. Hän työskentelee unilääketieteen asiantuntijana sekä palautumisvalmentajana. Hänellä on myös kokemusta Ukrainassa sotineiden suomalaisten tukemisesta.
Kautta on arvosteltu jo ennen alkua päivittelemällä, keitä nämä ”julkkikset edes ovat”. Kieltämättä joukkio ei sano kaikille sohvaperunoille mitään. He ovat tämän ajan somepersoonia.
Erikoisjoukkojen käänteitä puidaan kauden ajan myös Erikoisjoukot Podcastissa, jota juontavat tällä kaudella Pinja Sanaksenaho ja Joonas Vuorela. Podcast on kuunneltavissa Suplassa ja katsottavissa kuvan kera Ruudusta aina jakson esityksen jälkeen.
Erikoisjoukkojen 5. kausi alkaa Ruudussa ja Nelosella tiistaina 24.2.
Erikoisjoukot Podcast kuunneltavissa Suplassa ja katsottavissa Ruudussa.