Helsinkiläisilotytöt naapureina: ”Nyt voi tehdä kimppakivaa”

Ilotyttö paljastaa -kohublogia kirjoittava 24-vuotias helsinkiläinen seksityöläinen kirjoittaa uusimmassa postauksessaan erikoisesta naapuruussuhteestaan.

Nyt myös naapurissa asuu ilotyttö.

-Ollaan myös päätetty, että jos joku haluaa kimppakivaa, niin me lähdetään kahdestaan mukaan. Tavallaan ihan kiva, että on saanut uuden sielunsiskon, jonka koen myös turvana. Meidän makkarit on vastakkain – ja jos jotain karmeaa tapahtuisi, voisin vaikka jyskyttää seinään apua, seksityöläinen kirjoittaa.

Hieman hän aprikoi, mitä taloyhtiössä tapahtuva asiakasrumba tulee aiheuttamaan.

Samaisessa postauksessa nainen kertoo muun muassa P-llua ilmaiseksi -päivästä, jonka hän on päättänyt järjestää vastalauseena Sipilän kurjistuspolitiikalle. Hän on siis aikeissa antaa ilmaiseksi.

Lue kohublogia tästä

Aiheet: