Hjallis Harkimo on avautunut Eeva-lehden haastattelussa surusta, joka iski häneen viime vuonna Roy-veljen kuoltua maksasyöpään.
Rolle sai syöpädiagnoosin jo vuonna 2022. Hänelle annettiin tuolloin vain vähän elinaikaa, mutta Roy sinnitteli yli kaksi vuotta. Lopulta hän kuoli syöpään 69-vuotiaana.
Lue myös: Hjallis Harkimo täytti 70 vuotta – tämä superstara esiintyi yksityisjuhlissa
Veljekset olivat läheisiä. Royn viimeisen elinvuoden ajan Hjallis meni joka aamu ennen töihin lähtöä keittämään veljelleen puuroa.
– Istuimme tunnin ja juttelimme. Kävimme läpi kavereiden kuulumisia, puhuimme urheilusta ja politiikasta. Rolle oli loppuun asti Sipoon kunnanvaltuustossa. Hän halusi pysyä asioista perillä ja osallistui kokouksiin etänä, kertoo Hjallis.
Yhdestä asiasta veljekset eivät kuitenkaan puhuneet.
Kuolemasta.
– Rolle halusi elää. Hän oli tosi sitkeä, ei antanut missään kohtaa periksi. Yritin myös kaikin keinoin pitää positiivista virettä yllä. Se oli päätehtäväni. Siksi puhuimme kivoista asioista, Hjallis sanoo Eeva-lehden jutussa.
Veljen rinnalla viimeisenä iltana
Hjallis kertoo Eeva-lehdessä että vääjäämätön kohtalo oli kuitenkin tiedossa ja joka aamu oli raskas, kun hän lähti eduskuntaan veljensä luota.
– Elin Rollen kanssa lähes seitsemänkymmentä vuotta vaiherikasta elämää. Siksi veljen poismeno tuntuu todella raskaalta, Hjallis huokaisee.
Hjallis oli veljensä rinnalla myös tämän viimeisenä iltana.
– Ei siinä enää paljon puhuttu. Kaikki oli sanottu. Soitto Rollen kuolemasta tuli muutama tunti sen jälkeen, kun olin lähtenyt. Jollain tavalla se oli huojennus: Rollen ei tarvinnut enää kärsiä.
Lue myös: Hjallis Harkimo julkaisi kuvia: Leikkausoperaatiossa!
Hjallis kertoo Eevalle, että suru kulkee mukana ja pois lähteneet ovat usein mielessä. Hän on menettänyt vuosien varrella isänsä Osmon, äitinsä, veljensä Royn sekä Royn pojan Oliverin.
Royn kuolemaan pystyi sairauden etenemisen vuoksi valmistautumaan, mutta se ei Hjalliksen mukaan pienentänyt surua. Royn pojan Oliverin äkillinen kuolema 33-vuotiaana oli puolestaan niin käsittämätön, ettei sille tunnu löytyvän sanoja.