Huippusuosittu näyttelijä masturboi kameran edessä – niinhän siinä kävi, että salaa kuvattu video levisi nettiin – K18-materiaaia

Brittiläinen, Isossa-Britannassa huikean suositusta Coronation Street -sarjasta tunnettu Shayne Ward on löytänyt itsensä kovin inhottavasta tilanteesta.

Vuonna 2005 Ison-Britannian X Factor -laulukisan voittanut ja sittemmin Isossa-Britanniassa supersuosituksi näyttelijäksi noussut Ward istuskeli vuosia sitten nettikameransa edessä ja chattaili naisen kanssa. Jossakin vaiheessa himot savat vallan, ja Ward masturboi nettikameran edessä naiselle.

Nyt videopätkä Wardin masturboinnista on levinnyt kulovalkean tavoin sosiaaliseen mediaan.

The Sun -lehden tietojen mukaan Ward oli videon salakuvaamisen aikoihin sinkkumies, eikä hänellä ollut tuolloin mitään hajua siitä, että verkkokameran toisella puolen ollut henkilö nauhoitti hänen puuhastelunsa.

Ward on tätä nykyä onnellisesti naimisissa ja hänellä on myös lapsi, joten videon julkisuus on luonnollisesti saanut hänet hämilleen. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi naisen on pitänyt julkaista video vuosikausia tapahtuneen jälkeen.

Comon toimituksessa ollaan sitä meltä, ettei nettikamerasessioissa ole mitään pahaa. Sen sijaan salakuvaamisessa on. Häpeäisit, Wardille ilkeän tempun tehnyt nainen!

Videokuvaa sessioista löytyy netistä helposti, mutta suoraan sivuillemme emme sitä linkitä. Esimerkiksi täältä löytyy kuitenkin videokuvaa tapahtuneesta.

Aiheet: