Hymy: Matti Nykäsellä oli outoja pelkotiloja – otti kaulasta kiinni ja…

Janne Nikkarinen, Wikimedia Commons

Matti Nykäsen bändin johtaja ja Matin luottoystävä Jussi Niemi muistelee.

Jussi Niemi muistelee Matti Nykästä Hymyn painetussa lehdessä.

Jussi on myös toinen uuden Matti-kirjan kirjoittajista.

Jussi kertoo Matilla olleen laulajanurallaan valtavia pelkotiloja ennen lavalle nousemista. Ilman Jussin tukea Matti ei olisi lavalle noussut.

Jussi oppi rauhoittamaan ystäväänsä ennen keikkoja tarinoimalla rauhoittavasti. Lisäapuna toimi myös alkoholi, mutta yleensä sitä kului maltillisesti.

-Ennen keikkaa Matti otti aina kaulasta kiinni ja sanoi, että ethän jätä minua. Matti oli kansan mies, joka rakasti olla lähellä ihmisiä. Laulukeikoilla tämä toteutui toisin kuin mäkimontussa, Jussi kertoo Hymylle.

Jussi palaa jutussa myös 2000-luvun alun puukotuskohuun, jonka seurauksena Matti joutui vastuuseen ystävämiehensä puukotuksesta.

– Puukosta ei löytynyt Matin sormenjälkiä. Mervillä oli tapana soittaa poliisit paikalle, ja poliisikin oli kyllästynyt näihin tilanteisiin. Matti vietiin putkaan. Uskon, että puukottaja oli kuitenkin Mervi, Jussi sanoo.

Aiheet: