Hymy: Näyttelijä Kari Väänänen halvaantui

Ajaa invamopolla.

09.07.2022

Tuore painettu Hymy-lehti kertoo konkarinäyttelijä Kari Väänäsen terveysongelmista. Mielensäpahoittaja-elokuvassa syksyllä valkokankaalle tuleva Väänänen kertoo halvaantuneensa.

– Toinen jalkani halvaantui. Siihen iski joku verenkiertohäiriö, eikä se ole tullut kuntoon vieläkään. Kävely on ontuvaa ja hidasta. Kyllä se kantaa, mutta ei jalka terve ole, Kari sanoo. Hän käyttää invamopoa.

– Luultavasti kyseessä on elinikäinen vaiva. Se vaivaa niin kauan kuin tässä eletään. Ei tässä lähdetä enää 110 metrin aitoja juoksemaan, mies murjaisee.

Jalkapulmien ohella Väänänen on kärsinyt selkävaivoista. Häneltä leikattiin viitisen vuotta sitten selkäydinkanavan ahtauma.

– Selkäni niksahti, kun olin 12-vuotias. Se säikäytti, mutta en puhunut siitä kenellekään. Sitten se unohtui. Vanhemmiten selkä alkoi vaivaamaan, Väänänen toteaa.

Väänäsellä on ensi-iltaan syksyllä tulevassa elokuvassa rooli mielensäpahoittaja Heikki Kinnusen veljenä. Turun Samppalinnan mäellä hän sen sijaan näyttelee itse mielensäpahoittajaa tänä kesänä. Vaivat eivät ole saaneet heittämään hanskoja naulaan.

Lisää luettavaa