Idols 2011 – Kuka vielä yllättää?

Tytöt aloittivat semifinaalikierroksen Helsingin Peacockissa ja vaatimattomin odotuksin saliin astunut blogisti joutui heti korjaamaan ennakkokäsityksiään kilpailijoista.

Teksti: Riina Rinkinen     Kuva: Johan Staffan Turbanov

Suora lähetys aloitettiin herkällä yhteislaululla, johon liittyivät tyttöjen lisäksi myös pojat. Koreografian kevätjuhlaliikkeet suoritettiin niiden ansaitsemalla pieteetillä, mutta päällimmäiseksi jäi ajatus, että Elämä on kaunis -kappale tulkittiin playbackin ansiokkaalla avustuksella.

Kahden ennakkosuosikin jätettyä pelin kesken kilpailijoiden jättämät muistijäljet jäivät yllättävän vähiin. Lassi Valtonen oli suvereenisti kahminut kaiken huomioni käsittämättömällä olemuksellaan ja Martta Hakalan hulmuava punainen tukka ja erikoinen ääni jäivät päällimmäisenä mieleen tyttötarjokkaista. Hyvä on, myönnetään, Martta saattoi saada myös muutaman kotiseutupisteen ja oli näin myös alitajunnan suosikki. Silti, illan kuudesta semifinalistista muistin selkeästi vain kaksi: gootahtavan kaunottaren Stina Girsin sekä rockabillybabe Laura Itkosen. Loput muistin nähneeni, muistin kuulleeni, mutten lainkaan muistanut muistavani.

Stina Girs aloitti kilpailun versiollaan kappaleesta Need You Now. On ihana katsoa, kun kaunis ihminen laulaa ja esiintyy hyvin. Vaikka anteeksiantava kaikusäätö oli kaikissa esityksissä enimmäkseen kohti kaakkoa, Girsin äänen kontrolli oli kerrassaan vakuuttava. Tuomareista Nina Tapio kritisoi Girsin ”muljauttelevan silmiään” ja toivoi tämän jatkossa kiinnittävän epäkohtaan huomiota. Pressirivistöön asti kyseinen muljauttelu ei näkynyt, mutta puolestani Girs saa muljautella vaikka nivelensä paikoiltaan, jos se sallii hänen jatkossakin tuottaa hallitusti ja peräjälkeen yhtä ihania ääniä kuin sunnuntain esityksessä.

Anna Paatero oli valinnut kappaleekseen Idols-kollega Anna Puun kappaleen Sinä olet minä. Paaterosta muistan karsintakierroksilta vain voimakkaasti nasaaliin nojaavan äänen. Anteeksi Jonna, anteeksi Erin, mutta se on aina kamalaa. Illan esityksessä nasaalista ei kuultu jälkeäkään, paria epäpuhtautta hankalien nuottien kohdalla lukuunottamatta esityksestä ei löytänyt moitteen sijaa. Paatero on periaatteessa hyvä, miksi sitten en pidä hänestä lainkaan? Onko syynä sievistelevän pikkutyttömäinen esiintyminen? Puun kappaleen mukarunolliset lyriikat? Epämiellyttävä henkilö menneisyydestä, josta hän minua alitajuisesti muistuttaa? Odotan Paateron seuraavaa esiintymistä epäilyksensekaisella toiveikkuudella.

Illan putoaja Laura Itkonen oli häviöstään huolimatta illan energisin esiintyjä. Esitys oli ainoa, johon yleisö reagoi spontaanisti mukana taputtaen. Vireongelmat olivat valitettavan selviä Suddenly I See -kappaleen vaativissa kiemuroissa – silti olisin tahtonut kuulla häntä lisää. Fiftaridiggari vaikutti ennakkoon sopivan persoonalliselta ja mielenkiintoiselta tapaukselta. Itkosen ääni on mielestäni runsas ja muuntautumiskelpoinen, esiintyminen varmaa ja innostunutta. Itkosen putoaminen oli pettymys.

Illan yllättäjäksi nousi hentoinen Lotta Sandholm. Rehellisesti sanottuna en odottanut tältä kevyenoloiselta vaaleaveriköltä oikeastaan mitään, säkeistön aikana tekemäni muistiinpanon mukaan Sandholmin laulutaidot eivät yllä hänen söpöytensä tasolle. Vaan kappas! Yllättäen neiti räväyttikin ilmoille sellaisen ylärekisteriyllätyksen, että hölmösti tuijottaen nieleskelin aikaisemmat sanani. Videoinsertissään Sandholm kertoi haluavansa laulaa musiikkia kaikista genreistä, myös rajumpaa rockia. Voisiko se olla juuri oikea reitti? Ainakaan hentous ja keveys eivät ole ne sanat, jotka Sandholmin esityksen jälkeen jäivät mieleen. Kelpo opetus kopealle, ja samalla positiivinen yllätys.

Illan viides esiintyjä, Hennariikka Syvänne, saapui lavalle näyttäen siltä kuin aikoisi laulaa presidentille huulet tötteröllä syntymäpäivälaulun. Marilyn Monroe -vaikutteet eivät päättyneet asuvalintaan. Syvänteen versio The Cardigansin Lovefoolista noudatti Norma Jean -tyylille ominaista – tässä kohtaa aivan liian minimalistista – kiusoittelevaa ja tarkoituksellisen lapsenomaista laulutapaa. Syvänteen falsetti todella on herkullinen, kuin höyhenellä kutiteltaisiin. Se ei kuitenkaan riitä. Tämän esityksen perusteella Syvänne sopisi hyvin kuoron solistiksi, mutta onko hänessä riittävästi karismaa ja please excuse my french, munaa sooloartistiksi?

Illan viimeinen esiintyjä Fatima Koroma lauloi Olavi Uusivirran kappaleen On niin helppoo olla onnellinen. Koroman äänenkäyttö voisi vihjailla jopa kansainvälisestä urasta. Hän erottuu muista kilpailijoista edukseen upottamalla joskus jopa oivaltavia lisäkoukkuja perusmelodiaan ja hänen esiintymisensä on vaivatonta. Esityksen alkua vaivasi kuitenkin liika löysyys, lievä hallitsemattomuus, joka kuitenkin kurottiin kiinni kertosäkeessä. Koroma kertoo laulaneensa karaoken lisäksi vain suihkussa: Nyt vaatteet päälle ja nainen esiin! Jalka pois jarrulta ja liikennettä vastaan!

Ensi viikolla estradille nousevat pojat. Lassi Valtosen vetäydyttyä nostetaan joku jo pudotetuista takaisin kilpailuun ja suoraan miesten semifinaaliin. Onnekkaan valitun henkilöllisyys paljastetaan myöhemmin. Edellisten vuosien tapaan kahdentoista semifinalistin esitykset on kerätty kokoelmalevyksi, 9. maaliskuuta julkaistavalla Tähtien loistoa 2011 -kokoelmalla on myös Mikki Kausteen säveltämä yhteissingle Elämä on kaunis. Vaikka Valtosta ei semifinaaleissa nähdäkään, kuullaan yhteislevyllä miehen versio kappaleesta Solitude.

Se, onko torstai täynnä epätoivoa vai voitokkaita hetkiä, jää nähtäväksi. Olen kuitenkin sanomattoman onnellinen siitä, ettei lavalla nähty yhtään kristiinabraskia, tämän vuoden taso tekee kilpailusta mielenkiintoisen ja jopa jännittävän seurattavan. Kuka vielä yllättää?