Infected Mushroom syksyllä Suomeen

11.06.2010

Pitkän linjan elektrorock-yhtye Infected Mushroom saapuu syksyllä Suomeen.

Yhdysvaltalaisyhtye esiintyy Helsingin The Circuksessa perjantaina 24. syyskuuta.

Infected Mushroom on Amit Duvedevani ja Erez Eisen 90-luvulla perustama psykedeelishenkisen elektronisen musiikin uranuurtaja, jota pidetään oman genrensä suunnannäyttäjänä. 2000-luvulla yhtye vei konseptiaan uudelle tasolle ja otti enemmän vaikutteita rock-, metalli- ja goottimusiikista.

Infected Mushroom julkaisi seitsemännen studioalbuminsa vuodenvaihteessa. Albumilla kuullaan muun muassa Jane’s Addictionin ja Kornin nokkamiehiä.

Infected Mushroomin keikan lisäksi The Circukseen on suunnitteilla audiovisuaalinen klubispektaakkeli, joka jakaantuu kolmelle lavalle. Tarjolla on toistakymmentä live- ja dj-esiintyjää psyken, elektron, drum & bassin, technon, dubstepin ja indie-musiikin ystäville.

Liput keikalle maksavat 20–29 euroa. Ennakkolippuja myy Tiketti.

Viihdeimperiumi/KA

Lisää luettavaa