IS: Suomalaisnainen haluaa elää karhuna – kuvalinkki!

Mikä on therian-ilmiö? Siitä kertoo Ilta-Sanomat.

16.06.2024

Yleistietoa therianeista tarjoava sivusto kertoo therianin tarkoittavan henkilöä, joka tuntee olevansa identiteetiltään jollain tasolla eläin, joka elää tai on elänyt planeetallamme.

Sivuston mukaan jotkin therianit uskovat omaavansa eläimen sielun, kun taas jotkin uskovat sen olevan psykologista, ihmismielen sisäistä. Therianit kuitenkin tietävät omaavansa ihmisen kehon fyysisesti.

Nyt ilmiötä valottaa kokemuspohjaisesti Ilta-Sanomien haastattelema kolmekymppinen suomalaisnainen, joka kertoo omaavansa karhun identiteetin.

Karoliina pukeutuu karhumaskiin ja tuntee olevansa karhu ihmiskehossa. Jutussa hän kertoo tuntevansa olleensa karhu edellisessä elämässään. Arjessa ”karhuilu” näkyy siten, että Karoliina tykkää pukeutua karhumaskiin ja äännellä sekä venytellä kuin karhu. Hän saattaa nähdä käsiensä tilalla tassut.

Therian-ilmiö on Ilta-Sanomien mukaan näkynyt sekä kouluissa että esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton Nuortennetti-keskustelupalstalla.

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian lehtori ja identiteettitutkija Rasmus Mannerström kommentoi IS:ssä, että nykyihmiset ovat vapaampia toteuttamaan itseään monin eri tavoin. Enää normi ei ole se, että pitää kuuluu joukkoon, vaan se, että käyttää mielikuvitusta ja luo jotain erikoista.

– Olemme siirtyneet yhtenäiskulttuurista yksilön vapauksia, itsensä toteuttamista ja näkyvyyttä korostaviin normeihin, Mannerström sanoo Ilta-Sanomille. Lue juttu ja katso Karoliinan-kuvat täältä.

Lisää luettavaa