TIS-Mattuna tunnettu Mathilda Westerberg avioitui kuun alussa. Ikävämpiä uutisia tulee Helsingin käräjäoikeudesta.
Ilta-Sanomien mukaan Mattu tuomittiin vankeuteen muistisairaan vanhuksen rahojen nyysimisestä.
Tuomio on ehdollinen ja se ei ole vielä lainvoimainen. Tuomio tuli maksuvälinepetoksesta. Ehdollista tuli kolme kuukautta.
Syyttäjän mukaan Westerberg käytti vuonna 2020 muistisairaan henkilön maksuvälinettä ilman lupaa. Tililtä nostettiin 4810 euroa.
Mattu toimi muistisairaan avustajana.
– Varojen anastaminen henkilöltä, jonka hoivasta on itse vastuussa osoittaa häikäilemätöntä pyrkimystä saada rikollista hyötyä toisen kustannuksella. Lisäksi varat on nostettu usean kuukauden kuluessa, mikä osoittaa suunnitelmallisuutta ja että kyse ei ollut vain kertaluonteisesta arvostelukyvyn pettämisestä. Näiden seikkojen takia sekä anastettujen varojen määrä huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että teko ei ole sovitettavissa sakolla, tuomion perusteluissa lausutaan.