Legendaarinen J. Karjalainen kiertää paraikaa syksyn konserttisalikiertueellaan. Näin saadaan taas laulajalle elantoa, sillä firman liikevaihto onkin ollut hiipumaan päin.
Itse asiassa se romahti viime tilinpäätöksessä. Tsekkasimme paperit.
Pääomaa on syöty
Jukka pyörittää Jukan Productions Oy -nimistä puulaakiaan, jonka hallituksessa istuu myös legendaarisen Väinö-laulun innoittaja, oma poika ja nykyisin itsekin muusikkona toimiva Väinö Karjalainen. Prokuristina ja varajäsenenä toimii perheen äiti, muusikkona myös hyvin tunnettu Kati Bergman.
Firma on viime vuodet pyöritellyt sujuvasti yli 200 000 euron liikevaihtoa, mutta viimeisin tilinpäätös oli hiekkatien mutkassa vaaninut, vedellä täyttynyt syvä kuoppa, jos tällaista allegoriaa käyttäisi – onhan kyseessä kuitenkin tunnetun suomilyyrikon firma.
Jukan firman liikevaihto tippui liki 80 prosenttia. Se jysähti 48 000 euroon. Kun voitot ovat viime vuosina olleet yli sata tonnia, nyt tiputtiin tappiolle, eikä edes vähän.
Punaiset luvut piirretään numeroin: 60 000 euroa.
Kuten arvata saattaa, pitkän linjan kehäketulla ja markkinointimiehellä (Jukkahan on muusikon ammatin lisäksi toiminut mainostoimistotyössä) ei kuitenkaan ole rahulista puutetta.
Firma on täysin omavarainen eli velkoja ei ole juurikaan takapuolessa. Taseen jakokelpoinen pääoma on liki puoli miljoonaa euroa. Kyllä sillä pärjäilee pahan päivän tullen.
Ja eiköhän tämän syksyn kiertue tuo firmalle taas muutamien tavallisten pulliaisten vuosipalkkojen verran lisää pääomaa. Edellisestä tilikaudesta ”pohjakassaa” on syöty yli sadalla tonnilla, koska viimeisin liikevaihto oli sen verran vaatimaton.
Lue myös: Dingon Neumann julkaisi tuoreita kuvia – herkimpiä faneja itkettää taatusti