Järkyttävä väkivallanteko Helsingissä: 15-vuotias puukottanut 17-vuotiasta

Poliisilla on tutkittavanaan eilen Myllypurossa Helsingissä tapahtunut vakava rikos.

04.01.2021

Poliisi tutkii vakavaa väkivallantekoa, joka tapahtui Helsingin Myllypurossa eilen. Tutkintanimike on tapon yritys.

Poliisi sai tehtävän asuntoon Myllypurossa. Ilmoituksen mukaan eräästä huoneistosta kuului kovaa meteliä ja tappelun ääniä. Paikalla selvisi, että 17-vuotiasta poikaa oli lyöty puukolla selkään kaksi kertaa.

Uhri kertoi, että tekijöinä olisi ollut useita tuntemattomia miehiä, joihin uhri oli törmännyt ulkona. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt tapahtumaan mitään viitteitä, mutta sen sijaan 17-vuotiaan asunnosta löytyi.

Selvisi, että vieraana asunnossa oli ollut 15-vuotias poika, jota epäillään nyt teosta. Hän oli poistunut paikalta. Uhri sai puukotuksesta vakavat ja hengenvaaralliset vammat ja on parhaillaan sairaalahoidossa.

Lisää luettavaa