Jasminin puolisona tunnettu PT-Marko: ”Sun täytyy kestää 2 kuukautta, sitten…”

Aivot tottuvat vasta kahden kuukauden jälkeen.

14.06.2024

Suurelle yleisölle Jasmin Mäntylän aviomiehenä tunnetuksi tullut personal trainer Marko Vähäkangas on tsempannut yleisöä sillä, että elämänmuutosten omaksuminen ottaa aikansa.

-Jos sinusta tuntuu vaikka terveellinen syöminen nihkeältä, anna opettelulle kunnolla aikaa. Tai liikunnan aloittaminen ja jatkaminen takkuaa, sopii muistaa, ettei se tavaksi pelkällä päätöksellä muutu. 66 päivää on reilu kaksi kuukautta. Jos tavoitteeksi ottaa liikunnallisemman elämäntavan, ei tarvitse heti kärkeen juosta maratonia. Kunhan käyt vähän kävelemässä joka päivä, vaikka vartin. Jossain vaiheessa se alkaa tuntua normaalilta ja käveletkin jo pidempään. Tärkeintä on vain toistaa joka päivä samaa, niin tapa tarttuu, hän juttelee somessa.

Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan uuden omaksuminen vie yli 60 päivää aikaa. Tämän jälkeen säännöllisesti tehty ja toteutettu alkaa tuntua luonteikkaalta ja elämään kuuluvalta asialta.

-Älä tähtää jonkin asian pois jättämiseen, vaan lisää jotain ruokavalioon joka päivä. On helpompaa opetella lisäämään vaikka yksi hedelmä päivään, kuin ”lopettaa sokerin syönti kokonaan”. Eikä kannata miettiä ja suunnitella liikaa. Tee joku simppeli päätös. ”Teen joka päivä 30 min liikuntasuorituksen.” Ja sitten kuutioi, mihin väliin sen saa mahtumaan. Merkkaat kalenteriin aina, kun se on tehty. Parin kuukauden päästä se on imeytynyt osaksi päivärytmiä ja tavaksi. Ja joskus jää päivä välistä. Jatkaa vaan seuraavana. Ei stressiä, Marko jatkaa.

Todella viisaita sanoja.

Lisää luettavaa