Jatkoa kymmenen vuotta vanhaan kauhuelokuvasarjaan

24.03.2010
Scream-kauhuelokuvasarjaan tehdään neljäs osa. Sarjan edellinen osa julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Ensi vuoden huhtikuussa ensi-iltansa saavan elokuvan ohjaa Wes Craven

Scream-kauhuelokuvasarjaan tehdään neljäs osa. Sarjan edellinen osa julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Ensi vuoden huhtikuussa ensi-iltansa saavan elokuvan ohjaa Wes Craven, kertoo YLE Uutiset. Elokuvaa tähdittävät aiemmista osista tutut Neve Campbell, Courtney Cox sekä David Arquette. Edellisissä osissa teineinä ja nuorina aikuisina esiintyneet näyttelijät ovat siis nyt jo yhden sukupolven vanhempia. Ohjaaja Wes Cravenin mukaan vanhojen tuttujen näyttelijöiden lisäksi kaartiin haetaan myös uutta verta.

YLE Uutisten mukaan Scream-elokuvissa pääosassa on ollut Campbellin esittämä salamurhaajien jahtaama nuori nainen Sidney Prescott. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin 1996 ja jatko-osat 1997 ja 2000. Leffat ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti yli 500 miljoonaa dollaria, kertoo YLE Uutiset. Neljännen Scream-elokuvan kuvaukset aloitetaan kevään aikana.

Viihdeimperiumi/KK