Viime vuonna vaimostaan eronnut ja setänsä sekä serkkunsa menettänyt Joel Harkimo on julkaissut koskettavan videon. Se ei koske hänen menetyksiään, vaan tärkeää saavutusta. Sen toteuttaminen alkoi vuosi sitten.
Lue myös: Joel Harkimo sai apua ongelmaansa – ”Ilmoita Kelalle”
– Tasan vuosi sitten mä lähdin yksin ylittää Atlantia. Se oli mun elämäni isoin haaste ja mua jännitti todella paljon, kertoo Harkimo.
Joel oli saanut purjehdusmatkaansa tukea perheeltään. Isä Hjallis Harkimo sekä hänen puolisonsa Jasmine Pajari olivat olleet saattamassa Joelia ihan viimeiseen hetkeen asti.
– Perhettä oli kuitenkin saattamassa mua matkaan. Ilman sitä tukea olisin ehkä jopa jäänyt rannalle. Kun ajattelen sitä lähtö hetkeä ja isän halausta mulla nousee taas kylmät väreet.
Lue myös: Joel Harkimo teki ruokaa – ”En uskaltaisi syödä”
Tukea tuli myös Joelin someseuraajilta.
– Sen lisäksi mulla oli kaikkien teidän tuki. Oli todella hienoa lähteä, kun tiesi kuinka moni ihminen toivoi mun onnistumista. Oon siitä ikuisesti kiitollinen, toteaa Joel vielä.
Lue myös: Joel Harkimo piristävän puuhan parissa: ”Tästä tulee hyvä vuosi!”
Yksin Atlantille lähteminen oli jännittänyt Joelia kovasti. Kaikki sujui lopulta hyvin. Julkaisu löytyy tästä alta ja täältä.