”Joka lauantai täytyy saada uusi pano, siitä tulee hyvä olo”

Facebookissa on keskusteltu yhden yön jutuista.

Yhden yön jutut ovat käsite ja liittyvät monilla nuoruuteen, aikaan, jolloin seksuaalisia ensiaskeleita ja kokemuksia metsästetään. Mutta entäs kun ne jäävät ”päälle”.

Aiheesta on keskusteltu Facebookin vanhempainryhmässä. Kolmekymppinen mies avautuu kertoen kuinka hän harrastaa pokaamista, saa siitä tyydytystä – ja seksin ilot tulevat vielä kaupan päälle. Moni voisi luulla viestiä provoksi, mutta mies vakuuttaa ettei se sitä ole.

-Tykkään seksistä ja jotenkin uskon ettei ihmistä ole yksiavioiseksi luotu. Mikään ei ole niin kivaa kuin pokata joka viikonloppu uusi nainen ja saada häneltä seksiä, mies kertoo ja saa muilta miehiltä hyväksyntää.

Muutama nainen muistuttaa, että tilanteessa piilee aikapommi. Aina ei ulkoinen habitus ja kyvyt tule riittämään, joten olisi ehkä syytä ryhtyä miettimään syitä omalle käytökselleen ja muuttamaan sitä.

-Tulet huomaamaan, ettet enää saakaan naista mukaasi. Miltä sitten tuntuu? Kamala yksinäisyys ja vanhuus luvassa, muuan huomauttaa.

-Kyllähän tuo itsetunto-ongelmalta vaikuttaa, tietää eräs.

-Anna palaa niin kauan kuin liha liikkuu ja hyvältä tuntuu, mutta tottahan tuo on, ettei tuo hyvin pääty, komppaa joku.

-Tämä on harrastus muiden joukossa. Koskaan en kuseta naisia ja lupaile muuta kuin kivaa yötä, mies vakuuttaa.

Hyvinvointisivustolla julkaistiin jokin aika sitten Juuson tarina seksiaddiktiosta. Myöskään hän ei pitänyt sitä sairautena, vaan jonkinlaisena harrastuksena. Lue tästä.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut