Juoposta Kimmosta tuli miljonääri – kertoi Hymyssä tarinansa

Elämänmuutos.

07.11.2021

Painetussa Hymyssä on mielenkiintoisen elämäntarinansa kertonut Kimmo Riihimäki. Hän oli alkoholisti, josta tuli huippumenestynyt liikemies.

Kimmo kertoo suunnistaneensa heti yläasteen jälkeen töihin. Työpaikka oli maankuulu, tai oikeammin maailmankuulu Vesivek, jossa tehdään sadevesijärjestelmiä.

22-vuotiaana Kimmo perusti oman saman alan yrityksen, jolla alkoi mennä ihan mukavasti. Aika kului, ja 33-vuotiaana Kimmo löysi itsensä läpeensä alkoholisoituneena. Juominen oli karannut käsistä niin ettei häntä kestänyt kukaan – työntekijätkin katosivat.

Hymyssä mies kertoo, että sittemmin hän on ostanut Vesivekin, jolla on nyt 15 toimipistettä Suomessa, 80 miljoonan liikevaihto ja 564 työntekijää. Ruotsissa firmalla on 16 miljoonan euron markkinat.

Mitä tapahtui tässä välissä? Kimmo voitti alkoholisminsa. Kun hän selvisi siitä, mukaan tuli tuo äsken mainittu Vesivekin yritysosto.

Kimmo toipui Lapualla Minnesota-hoidossa. Tuosta on jo parikymmentä vuotta aikaa. Kun Minnesota-hoito joutui taloudellisiin ongelmiin hiljattain ja firmaa oltiin lakkauttamassa, Kimmo koki kiitollisuudenvelakseen ostaa konkurssin partaalle joutuneen yrityksen.

-Minnesota muutetaan voittoa tavoittelemattomaksi yhdistykseksi. Talousasiat ovat olleet rempallaan vaikka siellä on auttamistyötä tehty sydämellä. Maksuja vain ei ole peritty asiakkailta, jos ne on jätetty maksamatta. Osakeyhtiön pitää kuitenkin olla tuottava, mies toteaa Hymyssä.

Lisää luettavaa