Jussi-palkittu näyttelijä julkaisi kuvat jaloistaan – ei herkille katsojille

Auts!

Julkaistu:

Jussi-palkittu näyttelijä Satu Tuuli Karhu yllätti jokin aika sitten kertomalla hankkineensa myös ”porvarillisemman” ammatin.

Hänestä tuli hieroja.

Ala on ollut kurimuksessa viime ajat, eikä kaikille hyvillekään näyttelijöille – saati palkituille – ole ollut tarpeeksi roolitöitä tarjolla. Niinpä alan vaihdoksen – tai oikeammin lisäyksen – ymmärtää. Myös Aku Hirviniemi on kokeillut muita hommia: hän perusti kelloliikkeen. Näyttelijä Sampo Sarkola taas sanoi tekevänsä raksahommia.

Kamalat paarmat

Kesällä Suvi Tuuli Karhu rentoutui kuitenkin urakalla. Ystäviensä kanssa hän vaelsi Inarissa, Hammastunturin erämaassa.

Kajaanilaissyntyinen näyttelijä on 30-vuotias, ja hän kirjoittaa somessa julkaisevansa kuvasarjan 30. elinvuoden parhaista päivistä.

-Viisi vuorokautta, joista neljään vastaan ei tullut muita kuin poroja ja kuukkeleita. Helle hölli, paarmat puri ja jalat jauhoi menemään. Seura oli myös taas kohillaan! nainen valaisee.

Kuvasarja ei ole kaikilta osin herkille katsojille. Kun vierität nuolista kuvia eteenpäin, huomaat vastaan tulevan kuvan paarman puremista jaloista.

Nämä jäljet ovat… huh huh! Katso alta tai tästä.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.