Jere Pöyhönen pykäsi pystyyn viime vuonna oman yrityksen.
Se kantaa nimeä Paidatonriehuja Oy.
Yhtiö laitettiin tulille vain kuusi vuorokautta ennen UMK-finalistien julkistamista.
Firman ensimmäinen tilinpäätös on nyt ilmestynyt ja julkaistu. Ja se on upeaa luettavaa.
Rahaa Käärijä takoi firmaansa yli puoli miljoonaa. Liikevaihto on tarkalleen 574 000 euroa. Tulos puolestaan on megalomaaninen. Liikevoittoprosentti kapusi hurmokselliseen 55:een ja voittoa jäi – palkkojen maksun jälkeen – tilille vielä 250 000 euroa. Siitä on säästöön pitkäksi aikaa.
Puljun maksuvalmius on luonnollisesti huippuluokkaa.
Käärijä kertoi hiljattain ostaneensa myös uuden kämpän, jonka hän tulee esittelemään myöhemmin. Kyse on loft-asunnosta. Loft-asunnolla tarkoitetaan asumiskäyttöön muunnettua tilaa, joka sijaitsee alun perin muuhun käyttöön tarkoitetussa rakennuksessa, esimerkiksi tehtaassa, varastorakennuksessa tai muussa liikerakennuksessa.