Pori eilen lauantaina. Aurinkoinen päivä keskustan ruokamarketin lähistöllä.
Comon toimittaja pyyhkäisee ulos ruokamarketista, ja ennen autoa silmä osuu hieman elämän karaisemaan viisikymppiseen mieshenkilöön, joka rahealla äänellään, ahavoituneella kädellään viittaa luokseen. Sitten käsi ojentuu pyytämään muutamaa kolikkoa.
-Voisitko jeesiä, kun pitäis äitimuorille ostaa ruusukimppu tosta marketista huomisen äitienpäivän takia…ja mulla…mulla on vähän huonosti nyt rahaa päällä…voisitko, mies pyytää.
Comon toimittaja nakkaa miehelle muutamia kolikoita kouraan. Sitten päässä välähtää. Tämä on hyvän sosiaalisen kokeen paikka. Päätän jäädä seuraamaan tilannetta autosta käsin, kun olen purkanut tavarat.
Niin teen. Olen aika tasan varma, että ulos astelee pian mies kilisevät kassissa, mutta sitten naama vääntyy epäuskoiseen asentoon.
Mitäs nyt v-ua oikeasti!! Kun noin viisi minuuttia on kulunut, sankari AIVAN TODEN TOTTA tulee ulos kaupasta halpis-leikkoruusupussi kädessään. Sitten mies lähtee jolkottelemaan matkoihinsa.
Tässä vaiheessa päätän ottaa miehestä kännykkäkameralla kuvan, mutta olen liian kaukana, että siitä tulisi hyvä. Haluan myös suojella hänen yksityisyyttään. Toiseksi, mihin minä tarvitsen kuvaa uskotellakseni lukijoilleni, että olen todistanut aika tunteellista tapahtumaa, kun aivan äsken olin itse epäuskoinen paska.
Aikuinen mies, toimittaja, nielaisee kerran. Sitten toisenkin kerran. Päätän, että yritän olla ainakin tulevaisuudessa pikkuisen vähemmän kyynisempi. Pitäisiköhän meidän kaikkien? Hyvää ja aurinkoista viikon alkua meille kaikille!