Kaisan korvat punehtuivat: Uusi älykello alkoi haistatella veetä – tässä syy

V-ttuileva kloku!

Julkaistu:

Netinkäyttäjä Kaisa kertoo Facebookissa erikoisesta kokemuksestaan, joka sai hänet ensin hätkähtämään – ja sitten nauramaan.

Kaisa hankki hiljattain älykellon. Hän kertoo, että oli ostanut älypuhelimen jo muutama vuosi sitten, mutta kello oli täysin uutta teknologiaa hänen arjessaan. Siksi reaktio oli sitäkin voimakkaampi, kun laite päätti tervehtiä uudella tavalla.

– Järkytys ja huvitus oli melkoinen kun kello alkoi heti puhumaan minulle rumia. Kävin liikkeessäkin ihmettelemässä ja kauhistelemassa asiaa, Kaisa kirjoittaa Facessa.

Mitäs kello loihe lausumaan sitten? Ruudulle ilmestynyt viesti ei jättänyt tulkinnanvaraa.

“1 min sitten
Seisomistavoite valmis.
Saavutit seisomistavoitteesi!
Niin sitä pitää, Fuck You.”

Kun asiaa hieman tutkittiin, selvisi, mistä kellon huono käytös johtui.

Kaisa kertoo, että hänen älypuhelimessaan oli aikoja sitten Siri päällä. Lapset innostuivat leikittelemään sen kanssa.

– Ekaluokkalaiseni hauska keksintö oli esitellä Sirille nimekseen hassuja ja vähän rumiakin juttuja. Kuten: ”Hei Siri, nimeni on Turpa Kiinni” ja Siri vastasi lapselle ”Hei, Turpa Kiinni”.

Tekniikka synkronointeineen on ihmeellistä. Älykello nappasi Sirille aikoinaan annetun viimeisimmän nimen käyttöönsä – ja kun Kaisan seisomistavoite täyttyi, laite toimi täysin loogisesti. Se puhutteli omistajaansa sillä nimellä, joka sille oli joskus opetettu: Fuck You.

Kaisan ratkaisu oli lopulta yksinkertainen.

– Piti laittaa puhelimeen Siri päälle ja esitellä itsensä uudelleen.