Muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä on ollut kaupassa kassajonossa. Hän kertoo ensin häntä edellä olleesta iäkkäästä asiakkaasta, jonka hidas toiminta oli ärsyttänyt Röyhkää.
– Voi taivas, että pitääkin olla noin VAIKEA ASIAKAS! Joopa joo, se ei ole edes punninnut sen banaaneja. Onko se dementoitunut? Ei se ihan siltäkään vaikuta, vaan vain hölmöltä, kirjoittaa Röyhkä.
Kassajono oli vain kasvanut hitaan asiakkaan takia.
– Ei voi olla totta: vanha tyyppi maksaa RAHALLA! Ja vielä KOLIKOILLA! Ja sillä on niin huono näkö, että myyjän pitää kaivaa ne kolikot sen kukkarosta! Kaiken lisäksi kukkaron suu on niin ahdas, ettei myyjä meinaa saada sormiaan sisälle, on seuraavaksi tapahtunut.
Lue myös: Kauko Röyhkä julkaisi nuoruuskuvia – taustalla mielenkiintoinen tarina
Kolikoiden laskeminen oli kestänyt pitkään. Se ei tuntunut häiritsevän iäkästä asiakasta, vaan hän oli sen ajan jutellut kassaneidille mukavia ja jopa nauranut välillä.
Tarinaan löytyy jatkoa
Röyhkä ei kerro Instagramin puolella tästä enempää. Facebookin puolelta löytyy jatkoa tapahtumille. Hän kertoo siellä, mitä hänen omalla kassavuorollaan tapahtui. Hän oli siinä luulossa, että hän selviää kassa-asioista nopeasti. Karma kuitenkin iski ja niin ei käynyt.
– Eikö kortti toimi? Näyttää hylättyä. Perhana, kyllä tilillä piti olla sen verran. Jos jätetään kahvipaketti pois? Muut jonottajat mulkoilevat minua murhaavasti. Ei toimi sittenkään. Olenko minä nyt VAIKEA ASIAKAS? Onpa noloa, paljastaa Röyhkä tapahtuneen.
Röyhkä oli joutunut lopulta jättämään hihnalle kaikki ostoksensa.
– Täytyy jättää kaikki ostokset ja mennä kotiin tyhjin käsin. Anteeksi vaan kauheasti. Kurjaa. Surkeaa.
Tämän jälkeen karma oli iskenyt vieläkin pahemmin.
– Kaiken lisäksi astun vesilätäkköön, sukka kastuu. Jonkun koira on kiinni pyörätelineessä, se murisee ja näyttää hampaitaan. Sori, en minä normaalisti ole tällainen, olen ihan kunnon ihminen…
Röyhkän julkaisun näkee täältä ja tästä alta.