Kasmir toi Vadelmaveneen sateiselle Narinkkatorille

13.05.2015

Coca-Colan järjestämä ilmainen #ChooseHappiness-tapahtuma starttasi kesän Kampin edustalla, Narinkkatorilla. Suomen tunnetuimpien vloggaajien joukkoon lukeutuvat MrTuomo ja Ilona Julia vastasivat tapahtuman muusta ohjelmasta Kasmirin toimiessa pääesiintyjänä.

Kasmir oli kerännyt varsin mittavan nimmarijonon jo aikaisessa vaiheessa kellon ollessa puoli kolme. Kasmir jakoi nimmareita Axl Smithin toimiessa samalla lavalla dj:nä. Smithin dj-setistä löytyivät tuoreimmat rap-hitit sekä muutama vanhempikin teos.

Kasmir nousi lavalle kolmen jälkeen. Keikan starttasi Ryan Gosling, ja keikka soljui levyversioista aavistuksen poikkeavilla kappaleilla. Onnellinen mies -kappaleen aikana myös keikan dj:nä toiminut Axl Smith intoutui räppäämään. Smithin verse poikkesi totutusta Pyhimyksen versestä jo pelkästään sillä, että se oli englanniksi.

Aavistuksen viimaisesta kelistä huolimatta Narinkkatorin yleisö intoutui mukaan yhteislauluun useamman kappaleen aikana. Melkein kaikki kappaleet AMK Dropout -levyltä sisältänyt keikka sisälsi muitakin erikoisuuksia. Vadelmaveneen liveversion alku mukaili Kanye Westin Bound 2 -kappaletta, ja Axl Smith kikkaili miltei jokaisen kappaleen aikana efektejä rumpukoneellaan.

kokis2

Keikan päättänyt Iholla jouduttiin aloittamaan alusta laitteiden sekoillessa, mutta se ei yleisöä haitannut. Varsin vapautuneesti läpi keikan esiintynyt Kasmir vitsaili, että toivottavasti festivaalipromoottereita ei ole paikalla. Se ettei sormi mennyt suuhun, kertoo vaan Kasmirin, oikealta nimeltään Thomas Kirjosen pitkän muusikon uran tuomasta esiintymisvarmuudesta.

Coca-Cola-lavalla Axl Smith muuten kertoi ennen Wowwowwow-kappaleen alkua siitä, että tällekin kesälle on jo ässä hihassa. Eli mitä ilmeisemmin Kasmirin suomi-r&b:n pinnalle nostaneelle debyytille voi jo alkaa odottaa jatkoa.

kokis4

Coca-Colan #ChooseHappiness-kiertue jatkuu vielä. Iloa ja onnea luodaan Tuska-festivaalissa 26.-28. kesäkuuta, Ruisrockissa 3.-5. heinäkuuta ja Weekendissä 7.-8. elokuuta. Katso tarkat infot ja lisäsisällöt osoitteesta: http://coke.fi/choosehappiness

Lisää luettavaa