Kerrassaan käsittämätön photoshoppauskohu, Cindy Crawford – katso!

01.03.2015

Pari viikkoa sitten Twitterissä lähti leviämään räjähdysmäisesti ”photoshoppaamaton” kuva Cindy Crawfordista. Siinä entisen huippumallin väitettiin esittelevän itsevarmasti vartalonsa todellista tilaa.

49-vuotiaalla Crawfordilla näytti olevan selluliittia siellä sun täällä ja raskaudetkin olivat mukamas jättäneet jälkensä aivan kuten tavallisille pulliaisille. Naiset ympäri maailmaa ovat siitä lähtien ylistäneet kaunottaren tempausta, joka auttaa ihmisiä hyväksymään vartalonsa sellaisena kuin se on.

Nyt koko kuvakohu on heittänyt häränpyllyä. Otos nimittäin on käsitelty, mutta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. Kyseisen valokuvan ottanut kuvaaja on ilmoittanut TMZ-sivuston kautta, että kuva on varastettu ja sen jälkeen muokattu. Hän uhkaa jokaista feikkikuvan levittäjää oikeusjutulla.

Otoksen väitettiin olevan ensi kuussa ilmestyvän Marie Claire –lehden materiaalia. Kyseinen julkaisu on kuitenkin jo aiemmin vahvistanut, että kyse on jo vuonna 2013 otetusta kuvasta Latinalaisen Amerikan Marie Clairea varten.

Myös Crawfordin aviomies Rande Gerber on korjannut kuvakohua omalla tavallaan. Hän julkaisi ystävänpäivänä vaimostaan nappaamansa upean kuvan, jossa Crawfordin vatsa on kiinteääkin kiinteämpi.

Ellei kuva näy, katso tästä

 

She got flowers and I got her. Happy Valentines Day @cindycrawford

Kuva, jonka Rande Gerber (@randegerber) julkaisi