Suuri seikkailu -sarjan kuvauksista noin viikko sitten kotiin palanneella Kerttu Rissasella on ollut palautumisvaikeuksia. Ne liittyvät liikuntaan sekä harrastuksen että ohjauksen puolella.
– Nyt oli kyl raskas combat pakko sanoo. Uudet ohjelmat tuli ku lähin reissuun ja olin kuukauden pois ohjauksista. Nyt raavin paniikil kasaan puolet tost uudest ohjelmasta, kertoi Kerttu eilen Instagram-tarinoissaan.
Kerttu kertoo seuraavissa tarinoissaan myös muista vaikeuksista tauon jälkeen.
– Yritin alkaa harjottelee viel ohjelmaa tunnin jälkeen mut loppu semi lyhyeen ku ei jalka enää noussu, kirjoittaa Kerttu.
Kuntovalmentaja toteaa myös, kuinka voimat ehkä vielä vähitellen palautuvat.
Nyt Kertun voimat ovat jo palautuneet
Ei mennyt kauaa, kun Kerttu ilmoitti jo olevansa taas elementissään. Hän kertoo siitä tuoreessa julkaisussaan.
Lue myös: Kerttu Rissaselta odottamaton ulostulo – hakee töitä: ”Mieluusti teen”
– Pääsin tänään elementtiini ku vedin uuden (tai no mulle uuden) bodybalancen, oli ihana ohjelma! Joogamaton äärellä syvennetään suhdetta itseen ja parhaimmillaan löydetään empatiaa muita kohtaan, hyväksymistä ja myös irti päästämistä vanhasta, kirjoittaa Kerttu.
Julkaisussa on mukana video, jossa Kerttu liikkuu jo ketterästi.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.