Viime ajat eivät ole olleet Kerttu Rissaselle helppoja. Hän on kärsinyt sekä terveyshuolista että asumiseen liittyvistä ongelmista. Hän on käynyt rautainfuusiossa, jonka jälkeen iskivät pahat oireet. Häntä on myös väsyttänyt kovasti ja hän tajusi nyt syyn huonolle voinnilleen. Hän kertoo siitä tänään helatorstaina Instagram-tarinoissaan.
Lue myös: Kerttu Rissanen joutuu sairaalaan toimenpiteeseen – uskoo saavansa siitä avun
– Okei infuusiosta nousi sit eilen vielä kuume, ei ihme et olin aivan rikki, toteaa Kerttu.
Kerttu kertoo nukkuneensa yli 12 tuntia ja olevansa silti edelleenkin todella väsynyt. Hän mainitsee myös olevansa masentunut, ärsyyntynyt ja hänen olonsa on nihkeä.
– Mut nää oireet kuuluu kyl tähän prosessiin, mutta oli taas semi alhaalla raudat ja laitettiin se isoin annos. Mulle on taidettu laittaa se yleensä kahdessa osassa, kirjoittaa Kerttu.
Kerttu arvelee oireiden poistuvan nopeasti.
– Niin tämä nyt on tällaista hetken aikaa mut varmaan viikon päästä alkaa olo jo parantua ja sit ihana huomata vaikutus treeneihin! toteaa Kerttu vielä lopussa.
Julkaisun kuvassa näkyvät Kertun ostokset. Hän kertoo ostaneensa aamupalaa, koska hänellä ei ole kahvin- eikä vedenkeitintä. Kahvinkeittimen hän arvelee olevan vanhalla asunnollaan.
Kertun edelliset päivät eivät ole olleet helppoja
Rauta-arvojen matalat arvot ovat aiheuttaneen Kertulle ikäviä oireita. Nyt myös siihen saatu apu lisää oireiden määrää, mutta onneksi vain hetken ajaksi.
Lue myös: Kerttu Rissasen uudessa asunnossa hurja ongelma: ”Pitää varmaan s.tana varautua pahimpaan”
Terveysongelmien lisäksi Kerttu on joutunut muuttamaan ja joutuu tekemään sen ehkä heti perään uudelleen. Hänen uudessa asunnossaan saattaa olla kosteusvaurio, jolloin muutto olisi taas edessä.
Hän kirjoittaa aiemmissa tarinoissaan, että häntä ei naurata tämä tilanne ja hänen täytyy ehkä soittaa jo kolmannen kerran muuttofirmaan.