Lady Gagan Suomen-konsertti varmistui

19.04.2010

Poptähti Lady Gaga palaa syksyllä Suomeen.

Lady Gaga esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla keskiviikkona 13. lokakuuta.

Konsertti on osa Lady Gagan marraskuussa alkanutta The Monster Ball -kiertuetta. Brittiläinen Sun-lehti on kuvaillut Gagan musikaalimaista konserttia parhaaksi liveshow’ksi tänä vuonna. Lady Gagan itsensä mukaan hänen The Monster Ball -kiertueensa on ”maailman ensimmäinen elektropop-ooppera”.

Lady Gagan esikoislevy, The Fame, nousi listakärkeen ympäri maailmaa vuonna 2008 Just Dance, Poker Face ja Paparazzi -hittien siivittämänä. Gaga kohahdutti erikoisilla ja futuristisilla asuvalinnoillaan punaisilla matoilla ja herätti muutenkin huomiota.

Lady Gagan The Fame Monster -kakkoslevy julkaistiin viime vuoden lopulla. Albumin hitteihin lukeutuvat Bad Romancen ja Beyoncen kanssa levytetty Telephone.

Lady Gaga vieraili Suomessa edellisen kerran viime elokuussa, kun hän esiintyi Helsingin Kulttuuritalossa.

Liput konserttiin maksavat 50–85 euroa. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 26. huhtikuuta Lippupisteessä.

Viihdeimperiumi/KA

Lisää luettavaa