Linnan juhlissa 2 erityistä piirrettä tänä vuonna – älä missaa

Nyt pitää olla tarkkana, että näkee kaiken.

Julkaistu:

Linnan juhlat on suosituimpia suomalaisia tv-ohjelmia kautta historian. Huomenna 6.12. niitä päästään jälleen seuraamaan televisiosta ja suoratoistopalveluista.

Kaksi asiaa muuttuu tänä vuonna. Ensimmäisen asian kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä muuten voi missata asioita.

Itsenäisyyspäivän vastaanoton alkamisaikaa on nimittäin tänä vuonna aikaistettu puolella tunnilla. Aikaistuksen tarkoituksena on lisätä vieraiden viihtyvyyttä ja mahdollistaa juhlan kiireettömämpi kulku. 

Tähän asti vastaanotto on alkanut kello 19. Tänä vuonna vieraiden vastaanotto alkaa jo kello 18.30. Esimerkiksi TV1:ssä ja Areenassa aletaan seurata lähetystä jo kello 18.15.

Toinen muutos on kättely.

Linnan juhlien kättelyihin tulee tänä vuonna historiallinen muutos. Presidenttipari tervehtii kaikkia vieraita liki samasta paikasta koko illan ajan. Vieraat saapuvat edelleen presidentinlinnaan sekä Mariankadun että Pohjois-Esplanadin kautta, mutta presidenttiparin kättelypaikka pysyy lähes samana.

Aiemmin presidenttipari on siirtynyt vastaanottamaan Pohjois-Esplanadin sisäänkäynnistä saapuvat vieraat Valtiosalin toiseen päähän, mutta tällä kertaa paikka vaihtuu vain muutamien kymmenten senttimetrien verran.

Lue myös: Muistatko: Tämä oli Linnan juhlien räävittömin häpeäpilkku koskaan!

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.