Pian 30 vuotta on siitä, kun Lola Odusogasta kruunattiin Miss Suomi. Samaan syssyyn hän tuli Miss Universum -kisoissa toiseksi perintöprinsessaksi. Upea urastartti, joka on jatkunut näihin päiviin.
Lola on juontanut useita tv-produktioita, toiminut niiden taustalla, ja rantautunut myös tapahtumajuontajaksi.
Malleiluakaan hän ei ole jättänyt. Lola on näyttänyt, että ammattimallille on kysyntää, vaikka ikää kertyy ja ulkomuotokin naisistuu. Aivan mahtavaa!
Kädestä suuhun
Lola pyörittää omaa Lola O -nimistä yhtiötään.
Jostain syystä Lola ei ole halunnut raportoida firmansa liikevaihtoa. Hän on sen salannut. Tietoja ei ole saatavissa julkisista lähteistä neljän viimeisen tarkasteluvuotemme kohdalla.
Tämä ei kuitenkaan ole mikään mysteeri. Näin saa aivan luonnollisesti toimia. Usein näin tapahtuu, jos yritys ei ole kovin suuri.
Tulos on kuitenkin aina ilmoitettava. Lolan firma teki neljä vuotta sitten plusmerkkisen tuloksen: 6 000 euroa.
Tämän jälkeen on killuttu tappiolla. Kolmen viime vuoden aikana firma on tehnyt tappiota, ei kuitenkaan kovin paljon, vaan yhteensä noin 6 000 euroa.
Firman taseesta on pääteltävissä, että velkaa on 14 000 euroa, mutta ”pesämunaa” ei juuri ole. Yhtiön tappiot ovat syöneet sen oman varallisuuden pois.
Omavaraisuusaste on laskenut vuosi vuodelta. Nyt se on nolla prosenttia.
Lue myös: Lola Odusoga valittaa: ”Oon Suomessa jonkinlaisessa häkissä jatkuvan tarkkailun alla”
Lue myös: Lola Odusoga: ”Olikin liian hyvää ollakseen ikuinen” – muutto edessä!