Maailmantähteä syytetään ”orjuutuksesta”: Näin henk.koht. avustajaa kohdeltiin!

19.12.2014

Entinen työntekijä on haastanut Mariah Careyn oikeuteen.

Naisen mukaan hän on joutunut tekemään jatkuvalla syötöllä ylitöitä, mutta hän ei ole saanut minkäänlaista korvausta.

Pahimmillaan päivät ovat venyneet jopa 16-tuntisiksi.

Töitä on ollut järjestään seitsemänä päivänä viikossa.

Naisen tehtäviin on kuulunut muun muassa Careyn työmatkoille osallistuminen ja kaikenlainen henkilökohtainen avustaminen. 49-vuotiaan ex-työntekijän asianajaja kertoo New York Post –lehdelle päämiehensä oman elämän olleen periaatteessa kokonaan jäissä seitsemän vuoden ajan kohtuuttoman työajan vuoksi.

Hänen mielestään puolentoistakertainen palkka olisi vähintäänkin kohtuullinen korvaus.

Lisää luettavaa