Maria Veitolan elämä muuttui nyt – ”En pudonnut monttuun”

Tämä kevät on ollut Marialle mieluisaa aikaa. Se ei ole ollut sitä aiempina vuosina.

Julkaistu:

Kevät on ollut Maria Veitolalle yleensä vaikeaa aikaa. Yksi syy on se, koska hänen isänsä kuoli kymmenen vuotta sitten keväällä. Hän kertoo voineensa tänä keväänä paremmin kuin aiempina keväinä.

– Isän kuolemasta tuli tänä keväänä kymmenen vuotta ja huomasin ekaa kertaa pääsiäisen aikaan, ettei äkillisesti lisääntynyt valon määrä tipauttanutkaan mua mustaan monttuun, niin kuin aikaisempina vuosina, kirjoittaa Veitola.

Lue myös: Tässä on Maria Veitolan äiti – antoivat yhdessä uunikuhan ohjeen

Lue myös: Maria Veitolaan iski ikäkriisi – syynä ikävä vaiva

Maria on kokenut tämän kevään aikana voineensa muillakin tavoilla paremmin.

– Tänä keväänä oon muutenkin voinut hyvin. Se tuntuu niin ihanalta, hän toteaa.

Hyvä vointi voi liittyä siihen, kuinka Maria on tehnyt parin vuoden ajan vähemmän töitä ja samalla paljon töitä itsensä kanssa.

Lue myös: Tällainen tapaus Maria Veitola oli 90-luvulla – oli monta pahetta

– Kun kevätaurinko alkoi tänä vuonna paistamaan vähän liian nopeasti ja liian häikäisevästi, en pudonnut monttuun enkä edes kokenut, että päähän on vedetty pimeä, märkä ja painava säkki, jota kannoin hartioillani vielä viime keväänä, kertoo Veitola tästä hyvästä keväästään.

Maria voi hyvin ja nautti elämästä. Hän haluaisi vielä tietää, mitä muille kuuluu. Vastauksen voi mennä antamaan tänne ja julkaisu löytyy myös tästä alta.