Marion Rungista heräsi huoli – kuva herätti keskustelua

Marionin keikkaeväät puhuttavat.

12.03.2025

Marion Rung on ollut pitkällä Yhdessä-kiertueella, joita on itse asiassa järjestetty jo kaksi.

Konsertteja on vielä muutamia jäljellä.

Marion, 79, on ahkera somen käyttäjä. Nyt hän julkaisi kuvan lounaastaan, joka vaikutti varsin kevyeltä. Siinä oli vain hedelmiä, pieni määrä raejuustoa ja jotain maitotuotetta, esimerkiksi rahkaa.

Marion kertoo tehneensä lounaan itse.

Kyseinen lounaspäivitys on herättänyt senioritaiteilijan faneissa huolenkantamoisen.

Näin he kirjoittavat:

-Tosi kevyt, pärjäätkö…

-Kovin on kevyt lounas.

-Välipalasta menee, ei kyllä pidä nälkää. Lämmintä ruokaa vatsaan, jaksa jaksaa.

Moni kehuu lounasta värikkääksi ja terveelliseksikin.

-Voi mitä herkkuja!

Marion itse ei ole ottanut kommentteihin kantaa. Eiköhän taiteilija itse tiedä mitä suuhunsa pistää. Asiasta kirjoittaa myös Seiska.